Mies nimimerkin takana

Mies nimimerkin takana - Osinkoinsinööri

Otsikko antaakin jo hieman osviittaa tämän kirjoituksen teemasta. Media on ollut lähiaikoina todella kiinnostunut sijoittamisesta ja olemmekin lukeneet paljon ”paskalehdistä” (iltalehdet) henkilöistä blogien takana. Osansa ovat saaneet jo esimerkiksi P.Ohatta ja Nuuka -blogien kirjoittajat. Mutta miten tämä asia nyt sitten liittyy minuun?

Kolmisen kuukautta sitten Insinööriliiton Insinööri -lehden tiedottaja otti minuun yhteyttä ja oli kiinnostunut kirjoittamaan artikkelin bloggaavista insinööreistä. Blogini aihe (sijoittaminen ja säästäminen) tietysti sopi hyvin nykyiseen hetkeen, kun lehdissä muutenkin kirjoitetaan erilaisista sijoittamiseen liittyvistä asioista.

Kiinnostus haastatella minua ja ylipäätänsä kiinnostus blogiani kohtaan löi minut ällikällä! En ollut ajatellut tälläisen mahdollisuutta (ainakaan näin aikaisin) ja hetken pitikin miettiä, että haluanko kertoa kuka Osinkoinsinööri -nimimerkin takana on. En kuitenkaan keksinyt mitään negatiivista ”parrasvaloihin” astumisessa, joten päätin suostua haastatteluun omalla nimelläni.

Saatan hieman poiketa muista mediassa olleista bloggaavista sijoittajista, koska itse olen aivan sijoitusurani alkumetreillä ja salkkuni on murto-osa muiden kirjoittajien salkuista. Sekin saattaa hieman lisätä kiinnostusta, että en ole saanut mistään mitään alkupääomaa vaan olen aloittanut nollasta kaksi vuotta sitten. Olen siis ns. perusjamppa, joka hieman laittaa sukanvarteen kertyneitä hiluja sijoituksiin.

Issuu.com sivulla julkaistiin sähköinen versio kirjoituksesta ja se on luettavista tästä linkistä.

Ensimmäinen kuva on aukeamalla 2-3 ja juttu löytyy aukeamalta 42-43. Lehti kannattaa muutenkin lukea, siinä oli paljon kiinnostavia aiheita!

Kirjoitus oli mielestäni hyvä ja sain tarkistaa kirjoituksen ennen julkaisua, jotta sanomani asiat oli ymmärretty oikein! Vaikka juttu olikin sivun mittainen, niin olisi ollut paljon muutakin kerrottavaa.

Vaikka nimeni onkin helppo löytää tämän kirjoituksen jälkeen, niin tulen silti kulkemaan Osinkoinsinööri -nimimerkillä ja en aio tuoda nimeäni esille myöhemmin (koska en näe siinä mitään hyötyä). Blogini lukijat ovat kuitenkin täällä sijoittamisen ja säästämisen takia, eikä nimimerkin takana piilottelevan henkilön vuoksi.

Ensimmäistä kertaa blogiani lukevat

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jos olet päätynyt tänne Insinööri -lehden kirjoituksen perusteella ja haluat muuttaa taloudellista tilannettasi, suosittelen ehdottomasti aloittamaan lukemalla vaurastumisen aloittaminen -sivun. Jos mielenkiinto taloudellisen elämän muuttamiseen heräsi ja et tiedä mistä aloittaa, niin laita sähköpostia osoitteeseen (osinkoinsinoori (at) gmail.com) ja katsotaan mitä asialle voisi tehdä.

Kuten huomaat lukemalla Aloituspuhe -kirjoituksen ja Kirjoittajasta -sivun, niin minäkin olen aloittanut täysin ilman muita avustuksia. Suomessa kaikilla on samanlainen mahdollisuus vaurastua (vaikkakin eri vauhtia), jos vain halua löytyy tarpeeksi. Heitä siis pois ajatukset omasta riittämättömyydestä tai taitojen puutteesta, ja aloita sinäkin vaurastuminen. Tavoitteenasi ei tarvitse olla taloudellinen riippumattomuus vaan se voi olla joku arkisempikin. Tärkeintä on kuitenkin aloittaa tänään, ei vasta huomenna!

Jos hieman pelimerkkejä jo löytyy tililtä ja olet miettinyt sijoittamisen aloittamista, kuukausisäästäminen* Nordnetin superrahastoihin on hyvä, tehokas ja turvallinen tapa aloittaa.

Tarvitset vain pienen kipinän ja sen jälkeen olet samanlaisessa koukussa (hyvässä sellaisessa) sijoittamiseen kuin minä.

Toivottavasti jäät blogini lukijaksi ja kiinnostuit sijoittamisesta! Onnea valitsemallasi tiellä!

*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen artikkeli, kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut tätä blogia tovin aikaa ja eilen silmiini sattumalta osuikin tuo juttusi. Hyvin oli artikkeli kirjoitettu :)

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea ja nähdä mies blogin takaa. Hyvin tehty juttu ja tuskinpa tuo ulostulo mitään haittaa tuo. Toivoa sopii, että mahdollisimman moni saa tästä kipinän aloittaa kun sullakaan ei mitään alkupottia ollut. Uskon juuri näiden blogien missä lähdetään tyhjästä motivoivan rahatonta kansaa sijoittamiseen. Helposti näiden blogit joissa ollaan jo alussa suurissa summissa saa osakseen vaan kateellista "helppoa se on kun on rahaa" ajattelua. Jatka samaa rataa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Olet oikeassa! Luulen, että perusjampalla on helpompi samaistua nollatilanteesta lähteneeseen kuin jo valmiiksi omaisuutta haalineeseen henkilöön, kun sama tilanne on niin kaukana omasta tilanteesta. Yritän kirjoittaa tulevaisuudessa hieman henkilökohtaisiakin kirjoituksia kunhan töiltä kerkiän!
      Mainitsemaasi lausetta kyllä saa aina kuulla/lukea, kun jollain on vähän enemmän omaisuutta. :) Kiitos hyvästä kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-11

Kuukausikatsaus 2024-10

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Osinkoinsinööristä Vuoden Sijoittaja 2024?

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Kuukausikatsaus 2024-09

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Näin uudelleen arvioitat asuntosi pankin rahoitusneuvotteluja varten – Esittelyssä Pankkiarvio.fi