Yhden keskustelun arvo yli 27 000 €
Oletko koskaan miettinyt miksi olet päätynyt tekemään jotain tiettyä asiaa? Olet aloittanut polttamaan, sijoittamaan, harrastamaan tiettyä asiaa tai päätynyt väärään porukkaan. Pienet tapahtumat elämässä voivat johdattaa meidät tekemään monennäköisiä asioita ja silloin kyseisenä aloitushetkellä ei vielä osannut ajatella mihin se sinut vie. Itsellä on monia tiettyjä hetkiä, jolloin tunnistan muuttaneeni ajatusmaailmaani tai muuttaneeni tekemisiäni. Monet tilanteet ovat liittyneet joko käytyyn keskusteluun tai tiettyyn tapahtumaan. Haluankin tällä kertaa kertoa tarinan keskustelusta, jonka arvo on ollut minulle tähän mennessä yli 27 000 euroa.
Lähes tasan 2.5 vuotta
sitten kävin keskustelun työkaverini kanssa sijoittamisesta. Keskusteluun
päädyttiin kahvipöydässä, kun puheeksi tuli ystäväni tekemä opinnäytetyö
johdannaisista. Kyseisenä hetkenä en vielä ymmärtänyt miten merkittäväksi
tapahtumaksi se muodostuikaan elämäni suunnan kannalta. Tämän yhden ainoan
keskustelun pohjalta aloin selvittämään mitä sijoittaminen tarkoittaa. Aloitin
lukemaan sijoituskirjoja, avasin tilin Nordnetissä* ja aloitin lukemaan
sijoitusblogeja. Ensimmäiset sijoitusblogit joita luin olivat P.Ohatta ja
Osinkokuningas.
Kyseisen tapahtuman
jälkeen ajatusmaailmani rahasta, sijoittamisesta ja säästämisestä muuttui
täysin. Olin aikaisemminkin ollut säästäväinen, mutta minulla ei ollut mitään
selkeää tavoitetta muuta kuin ostaa oma asunto. Ymmärsin sijoittamisen
tärkeyden vaurastumisessa tämän hetken jälkeen ja olenkin laittanut elämäni
ihan uudelle raiteelle.
Keskustelusta on tosiaan mennyt viikon yli 2.5 vuotta
ja tapahtuman ”kuukausipäivänä” 16.06.2018 nettovarallisuuteni oli jo huimat 26 404
€, kun aloitushetkellä se oli -850 €. Kasvua on tullut siinä ajassa siis 27 254
€. Voisi melkein siis sanoa, että keskustelusta jäi jotain mieleen. Alla vielä
kuvaaja nettovarallisuuden kehittymisestä 31.12.2014 alkaen.
Jälkeen päin on hienoa
nähdä miten pienestä asiasta vaurastuminen oli kiinni. Tämän saman syyn takia
olen ottanut missiokseni saada niin monta ihmistä aloittaa sijoittamisen kuin
mahdollista. Toistaiseksi olen saanut ujutettua jo kymmenen ihmistä aloittamaan
kuukausisäästämisen Nordnetin Superrahastoihin. Toivottavasti luku on vieläkin
isompi, mutta en vaan tiedä sitä.
Kaikki ihmiset ovat
varmasti kuulleet perhosvaikutuksesta. Siitä, että pienikin tapahtuma, johtaa
ketjureaktioon ja täysin erilaiseen lopputulokseen. Itse en usko, että olisin
koskaan tai ainakaan pitkään aikaan, aloittanut sijoittamista ja vaurastumista
ilman tätä käytyä keskustelua. Seuraavaksi kun ajattelet mitä hyvää voisit
tehdä ystävällesi, läheisellesi tai lapsellesi, niin anna hänelle lahjaksi
samanlainen keskustelu sijoittamisesta kuin minä sain.
Se, jos jokin, on arvokasta!
Se, jos jokin, on arvokasta!
PS. Kirjoitus on julkaistu myös osoitteessa piksu.net, jossa olen kirjoittajana omalla nimelläni.
*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!
Tämä on hyvä kirjoitus ja näin sitä pitäisi itsekin muistaa katsoa taakse ja tunnistaa niin hyvät kuin huonot hetket päätösten suhteen.
VastaaPoistaOppia molemmista.
Niinpä!
PoistaHienoa että olet lukenut blogiani :) Itse sain aikanaan inspiraationi Dividend Mantrasta.
VastaaPoistaVieläkin tulee tietty luettua kaikki kirjoittamasi tekstit, mutta aluksi sinun ja Pohatan ajatuksia tuli enemmänkin mietittyä! :)
PoistaSijoittamisesta keskustelu on vain kovin vaikeaa. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan. Yksi syy siihen miksi itse kirjoitan blogia. Haluan puhua siitä, mutta löydän hyvin vähän kiinnostuneita kuuntelijoita. Lisäksi moni ystävistäni opiskelee vielä niin sijoittamisen aloittaminen kuulostaa liian kaukaiselta ajatukselta monelle.
VastaaPoistaOlet oikeassa. Itselläkin vei yli kaksi vuotta saada veli kiinnostumaan sijoittamisesta ja vihdoin näyttää siltä, että jotain kiinnostusta on alkanut tulla. Itsellenikin on hankalaa löytää seuraa, jonka kanssa voisi keskustella sijoittamisesta.
PoistaSepä juuri, että mistä sen kiinnostuksen ja linkin omaan elämään saa, joka saa aloittamaan sijoittamisen. Nykyään ei osata nähdä tarpeeksi kauas ja varautua odottamattomiin asioihin. Jos aloittaa keskustelun vaikkapa nykyisen eläkejärjestelmämme kestävyydestä, väestöpyramidista tai ylipäänsä vaurastumisesta, niin kiinnostuneet rajoittuvat ainakin omalla kohdallani puolisooni ja rahoitusalalla työskentelevien kavereiden kesken.
VastaaPoistaOletteko huomannut, mikä olisi "ystävällinen ja helposti lähestyttävä" fraasi, jolla kiinnostuksen saisi heräämään? Ylläolevat esimerkit eivät todellakaan edusta sitä, miten itse yritän tuoda asiaa esille. Lähinnä kehoitan vain laittamaan parikymppiä sivuun indeksirahastoon, jolla saisit 5-8% vuodessa tuottoa versus pankkitili/pankin korkorahasto, josta jää kulujen jälkeen 1% nettotuottoa.
EK
Olet täysin oikeassa. Olen törmännyt vastaavaan ongelmaan, kun olen halunnut keskustella kyseisistä aiheista.
PoistaItse olen käyttänyt useampaa eri tapaa saada tuttavat kiinnostumaan sijoittamisesta ja säästämisestä. Joillekin paras lausahdus on ollut ensiasunnon saaminen nopeammalla aikataululla, kun ylimääräiset rahat uskaltaa sijoittaa. Muutaman kanssa on enemmän lähdetty liikkeelle säästämisestä ja erityisestä asioiden kilpailuttamisesta, jotta käytettävissä olevat rahat kasvavat. Sitä kautta on sitten yhdessä mietitty miten näille "ylimääräisille vapautuneille" rahoille voisi tehdä. Parille ystävälle paras ajuri on ollut se, että he ovat nähneet miten itse olen onnistunut sijoittamisessa tai miten indeksirahastot ovat tuottaneet kummityttöjeni salkuissa.
Melkein helpoin tapa saada joku sijoittamaan on se, että esittää sen nopeuttavan jonkun asian saamista. Sitten vaan toivoo, että matkalla henkilö ei enää haluakaan alkuperäistä asiaa ja innostuu sijoittamisesta.
Valitettavan monet tutuistani ovat olleet käsityksessä, että esim. Nordnetin Superrahasto Suomi tyyppisessä rahastossa on mahdollista menettää koko pääomansa, jos ei osaa asiaansa. Olen sitten pyrkinyt selittämään, että miten epätodennäköistä se on että 25 todella suurta ja kannattaa yritystä menisi samaan aikaan konkurssiin. Monelle on vaikea tajuta sitä, että rahaston takana on oikeasti yritys, joka tekee voittoa.
Suosittelen näyttämään kavereillesi myös korkoa korolle ilmiön toiminnan arkielämän esimerkillä (esim. jos laittaa 15 € tai 100 € kuukaudessa säästöön), että miten helposti voi vaurastua.