Ostot 11 - Intrum
Ostin Intrumia
salkkuun kesäkuun puolessa välissä käyttäen hyväksi aikaisemmin hakemaani
Superluottoa. Ostot postauksissa kirjaan ylös perustelut hankinnoille, jotta
voin tulevaisuudessa nähdä millä perusteella olen yrityksen osakkeita ostanut. Tätä
kirjoitusta ei pidä tulkita sijoitusvinkkinä ja lukija on itse vastuussa
sijoitustensa tappioista ja voitoista.
Intrum
Olen kirjoittanut laajemmin Intrumista jo kiinnostavat sijoituskohteet
sarjassa, joka on luettavissa täältä.
Intrumin osake
on laskenut vuoden aikana 35 % ja mielestäni se ei ole täysin perusteltua.
Intrum aloitti yhteistyön italialaisen Intesa Sanpaolon kanssa 10.8 miljardin
arvoisen ongelmalainaportfolion jakamiseksi. Intesa Sanpaolo ja Intrumin
yhteisyrityksen (Joint Venture Servicer) kolmas partneri on CarVal, joka
osallistui Intrumin hankinnan rahoittamiseen. Intrum tulee omistamaan JVS:stä
51 % ja tämän osuuden lainoista 80 %. Yleisten Italian poliittisten ongelmien
ja korkojen nousujen vuoksi markkinat ovat todennäköisesti hinnoitelleet
Intrumin edulliseksi.
Intrumin Q1
2018 tulos oli myös odotuksia heikompi. Liikevaihto ja lainaportfolio olivat
kuitenkin mukavassa kasvussa. Lindorffin yhdistymisen jälkeinen osakemäärän
kasvu laski kuitenkin kvartaalin EPSiä merkittävästi. Odotan kuitenkin
Lindorffin yhdistymisen ja Intesa Sanpaolo keissin nostavan liikevoiton
edellistä vastaavalle tasolle. Tähän voi kuitenkin mennä aikaa ja riskejä
Italia tuo yrityksellä merkittävästi.
Osakkeen ostamisen
ajoittaminen meni jälleen metsään ja osake onkin laskenut alle kuukaudessa yli
10 %. Tänä vuonna jokainen osakeostos on osunut todella huonoon kohtaan ja ihan
jokainen on tippunut kymmeniä prosentteja ostojen jälkeen.
Ostin yhteensä
50 kpl Intrumin osakkeita 20.06.2018 227.32 SEK kappalehintaan (sis.
välityspalkkiot). Osinkotuotto keskikurssille tämän vuoden osingolla on 4.2 %.
Mitä hankintoja sinun kuukauteesi on kuulunut?
itsea huolettaa kassavirta joten en halua sijoittaa intrumiin.
VastaaPoistaOmasta mielestä kassavirta näyttää ihan kohtuulliselta. Toivoa täytyy, että se vielä tästä vähän paranisi! Se selviää jo ensi viikon Q2 tuloksesta.
Poista