Vaurastumisen salaisuus


Nuoruudessani minulle toitotettiin sitä, että palkkatyöllä on täysin mahdotonta vaurastua. Joko vaurastumisen esteeksi sanottiin nousseet ruuan hinnat, verotus tai vuokran korotukset. Todellisuudessa vika oli jossain ihan muualla. Uskoinkin tähän asiaan todella pitkään ja ajattelin, että ainut tie rikkauksiin on Veikkauksen lottokupongin kautta. Päästessäni työelämään olen huomannutkin, että mikään ei ole yhtä helppoa kuin vaurastuminen. Vaurastumisen pahin vihollinen olet sinä itse. Vaurastuminen ei vaadi mitään muuta kuin oman ajatusmaailman muuttamista.

Ikuisen kituuttamisen ja vaurastumisen ero voi olla hiuksen hieno. Tulotasosta riippumatta monilla henkilöillä kaikki raha mitä tulee niin myös menee ”peruselämiseen”. Todellisuudessa ”peruseläminen” pitää sisällään paljon asioita, joille ei todellisuudessa ole edes tarvetta. Tulojen kasvaessa, esimerkiksi uuden työtehtävän johdosta, perustellaan itselle uusien mukavuuksien hankkiminen. Täytyy olla uutta puhelinta, isompaa asuntoa tai parempaa autoa. Ainakin ne pitää olla vähintään yhtä hyvät tai paremmat kuin naapurilla. 

Uudet palkankorotukset johtavat parempiin ulkomaanmatkoihin. Otetaan Spotifyta, Netflixiä, HBO:ta ja Viaplay, koska varaa on. Aikaisempi hyvä ja terveellinen ruokavalio vaihdetaan ulkonasyömiseen ja sisäfileeseen. Erityisen kalliiksi käy varsinkin se, jos kaveripiirissä on paremmin tienaava ja menestyneempi henkilö, jonka elintasoon pyritään pääsemään hinnalla millä hyvänsä. Oma tulotaso ei millään riitä siihen, mutta se halutaan vaikka velkarahalla.

Työskentelin 3.5 vuotta sitten melko huonopalkkaisessa työssä ja käteeni jäi verojen jälkeen lähes tasan 1 300 €. Noina vuosina rahaa meni paljon yli kalliiseen asuntoon, kaljaan ja hauskanpitoon. Rahaa jäi kuitenkin aina säästöön vähintään ASP-tilille siirrettävän summan verran, joka vaihteli 50 € ja 100 € välillä. Helmikuussa 2015 työllistyin koulutusta vastaavaan työhön ja tuloni kasvoivat merkittävästi. 

Nykyään nettopalkkani on aikalailla tasan 1 000 € enemmän kuin edellisessä työpaikassani. Miten kulutukselleni kävi, kun rahaa alkoi tulemaan merkittävästi enemmän? Valitettavasti tarkkoja lukuja ennen 2017 tammikuuta ei ole, mutta merkittävästä säästöprosentista voidaan puhua sitäkin edeltävältä ajalta. Alla kuitenkin kuvaaja, jossa on tulojeni ja menojeni kehitys ajanjaksolta 19.01.2017-19.06.2018.


Kuvaajassa on selkeästi nähtävissä avain väistämättömään vaurastumiseen. Löydätkö sen kuvaajasta? Vaikka tuloni ovat kasvaneet sekä palkankorotusten että pääomatulojen muodossa, niin menoni ovat vain laskeneet. Käytännössä koko säästöön jäänyt raha on laitettu sijoituksiin tai lainojen lyhennykseen.

Vaurastumisen salaisuus on se, ettei anna elämäntapainflaation iskeä ja sijoittaa suurimman osan säästöön jääneestä rahasta. Säästöön jääneet rahat voi sijoittaa vaikka Nordnetin Superrahasto Suomeen, joka on 25:n suomalaiseen yritykseen sijoittava indeksirahasto. Aloita helppo kuukausisäästäminen* kyseiseen rahastoon. Sijoittamisesta tai maailman menosta ei tarvitse ymmärtää mitään, että voi vaurastua pitkässä juoksussa. Tällä tavalla toimimalla päädyt väistämättä vauraaksi kiitos korko korolle ilmiön ja ajan. Se ei vaadi mitään muuta kuin pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmassa pysymistä.

Omat menot pitää suhteuttaa tuloihin, eikä toisin päin. Sinulla ei pidä olla yhtä hienoa asuntoa, autoa tai puhelinta kuin tutullasi, jos tuttusi tienaa paljon enemmän kuin sinä. Tärkeintä on lopettaa valehtelemasta itselleen uusien hankintojen tarpeellisuus ja opetella olemaan tyytyväinen jo olemassa olevaan omaisuuteen. Uudet asiat eivät luo onnellisuutta vaan onnellisuus pitää löytää jostain ihan muualta. Tämän asian kun ymmärrät, niin olet oikealla tiellä vauraampaan tulevaisuuteen.

Vaurastumisen voi aloittaa käytössä olevien asioiden kilpailuttamisella ja turhien menojen karsimisella. Esimerkiksi vakuutuksista, palveluista ja lainoista on helppo irrottaa useamman satasen vuodessa, jonka voi laittaa kasvamaan korkoa korolle aikaisemmin mainitsemaani indeksirahastoon. Kilpailuttamisen ja menojen karsimisen lisäksi suosittelen miettimään, mitkä asiat ovat elämässäsi tärkeimpiä. Vähennä kulutusta niistä, jotka ei luo mitään ja keskitä kulutuksesi asioihin joilla on väliä.

Suosittelen myös miettimään, että ketä varten ylläpidät kalliita elämäntapojasi. Yritätkö ylläpitää jotain statusta, joka ei kuitenkaan ketään todellisuudessa kiinnosta? Tarvitsetko aivan varmasti uuden auton joka kolmas vuosi? Pitääkö pienet lapset pukea aivan uusiin vaatteisiin, kun vanhat hyväkuntoisetkin kelpaisivat? Oletko varma, että ensimmäinen asuntosi pitää olla uusi omakotitalo? Olen varma, että ketään tuttusi ei ole ystäväsi vain sen takia, että sinulla on tietyn merkkinen puhelin tai auto.

Kirjoitus on julkaistu myös Piksu.net sivustolla, jossa olen kirjoittajana omalla nimelläni.

*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-11

Kuukausikatsaus 2024-10

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Osinkoinsinööristä Vuoden Sijoittaja 2024?

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Kuukausikatsaus 2024-09

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Näin uudelleen arvioitat asuntosi pankin rahoitusneuvotteluja varten – Esittelyssä Pankkiarvio.fi