Kuukausikatsaus 2019-03
Pyrin
kirjaamaan kuukausikatsauksiini sentin tarkkuudella kaikki tulot ja menot.
Kuukausikatsauksissa nähtävät luvut ovat henkilökohtaisia, vaikka samassa
taloudessa asuu toinenkin henkilö. Olemme puolisoni kanssa päättäneet jakaa
kaikki yhteiset kustannukset tasan puoliksi. Hieman muista bloggaajista
poiketen kuukauteni vaihtuu aina 19.päivä palkkapäivästäni johtuen. Kuukauden
ajanjakso on siis aina 19.päivästä 18.päivään.
Tulot ja menot
Vuoden 2019 kolmannen
kuukauden aikana tuloja kertyi 2 661 €, josta muita kuin palkkatuloja oli 39 € ja
osinkoja 22.98 €. Tulot olivat normaalia korkeammat talvilomarahojen takia. Kuluja
kertyi tässä kuussa 1 032 € (asuntolainan lyhennyksen kanssa 1 245 €). Alla
olevassa taulukossa on eritelty kulujen jakautuminen. Peruselämisen lisäksi
tässä kuussa ei ollut juurikaan mitään ylimääräisiä kustannuksia. Ainoat hieman
poikkeavat kulut olivat isommat ravintolakustannukset sekä pikkusiskolle ostettu
syntymäpäivälahja.
Säästöön
tuloista jäi järisyttävät 61.2 %,
joten vuodelle asetettu tavoite täyttyi heittämällä. Säästöön (lainan lyhennyksiin,
sijoituksiin tai käteiseksi) jäi tässä kuussa toisin sanoen 1 628 €.
Kiinteitä
kustannuksia ovat Netflix (mitä maksan lahjaksi pikkusiskoilleni) ja
uimaranneke, jonka latasin tässä kuussa. Tämän lisäksi säästän jokainen
kuukausi 15 € / nuppi kolmelle kummitytölleni Nordnetin Superrahastoihin aina
siihen asti, kun he täyttävät 18 vuotta. Aloita helppo kuukausisäästäminen* Nordnetin Superrahastoihin!
Kustannukset
|
|
Lainan korot & kulut
|
34,40 €
|
Ruoka
|
161,65 €
|
Työpaikkaruokailu
|
115,20 €
|
Ravintolat
|
149,51 €
|
Auto (sis. Polttoaineet)
|
50,00 €
|
Asunto (sis. Hoitovastike)
|
167,47 €
|
Vakuutukset
|
76,70 €
|
Terveys
|
22,24 €
|
Lemmikit
|
3,50 €
|
Hauskanpito
|
23,60 €
|
Matkustus
|
28,60 €
|
Lahjat
|
100,00 €
|
Tavarat
|
0,00 €
|
Veikkaus
|
10,00 €
|
Alkoholi
|
49,60 €
|
Harrastukset
|
40,00 €
|
Vaatteet
|
0,00 €
|
Muut
|
0,00 €
|
Yhteensä
|
1 032,47 €
|
Sijoitukset
Sijoitusten
muutokset kuukausitasolla löytyvät alla olevasta taulukosta. Laitoin tässä kuussa
vuoden ensimmäiset uudet pääomat salkkuun. Uutta pääomaa tuli laitettua
salkkuun 828.02 €. Salkkuun
on laitettu vuoden alusta laskien yhteensä 860.04 € uutta pääomaa. Kaikki
salkkuun tulevat osingot sijoitetaan uudestaan, joista ensimmäiset napsahtivat
tilille kuluvan kuukauden aikana. Osingonmaksajia tässä kuussa olivat Marine
Harvest (15.91 €) ja Elekta (7.07 €). Ennakonpidätysten jälkeen osinkoja tuli
siis yhteensä 22.98 €.
Salkun arvonnousu
jatkui Nesteen vetämänä. Salkku nousikin kuukauden aikana melkein 1000 € ilman
uutta pääomaa. Vain Pandora, Norwegian Finans Holding sekä Elekta jäivät muista
jälkeen arvonnousussa. Norwegian Finans Holding ei valitettavasti vieläkään
ilmoittanut osingonmaksun aloittamisesta ja olenkin nyt harkinnut sen myymistä.
Saa nähdä mihin tulen päätymään.
Salkku nousi myös ensimmäistä kertaa pysyvästi yli 25 000 € rajan! Salkun
päiväkohtaisia muutoksia voi seurata Sharevilleen rekisteröityneenä Osinkoinsinööri käyttäjätunnuksen takaa.
Nettovarallisuus
Alla 19.03.2019
päivitetty nettovarallisuus. Asuntolaina lyheni 250 € ja opintolaina 100 €. Nettovarallisuuden
laskemisessa ei ole huomioitu auton arvoa (n. 4 500 €, josta omistan noin puolet),
joka on täysin velaton. Nettovarallisuus nousi 2 616 € kuukauden aikana salkun
elpymisen ja erittäin hyvän säästöprosentin ansiosta. Jopa käteisen määräkin
hieman kasvoi kuukauden aikana vaikka uutta pääomaa tuli salkkuun siirrettyä
yli 800 €.
Yhteenveto
Elämisen
kustannukset ovat todella pienet nykyään ja se näkyy hyvänä säästöasteena. Kilpailuttamista
pitäisi silti tehdä tämän vuoden aikana ettei vaan pääse kulut nousemaan
huomaamatta. Olen nyt kohdannut ensimmäisen maailman ongelman kulutuksessani.
Saan palkkani ohella 190 € edestä lounasseteleitä, mitkä pakottavat minut syömään
ravintolassa tai maksamaan ylihintaa lounaasta työpaikkaravintoloissa. En siis
saa ruokaan käytettävää yhteenlaskettua summaa juurikaan laskettua, koska minun
on pakko käyttää saamani lounassetelit pois tavalla tai toisella. Tämä johtaa
omalla kohdallani kebabin ja muun roskaruuan syömiseen, kun taas työpaikalla
söisin pääasiallisesti vain kanasalaattia, jos se olisi mahdollista. Ajatuksena
on keskustella seuraavan kehityskeskustelun ohella lounasseteleistä luopumisesta.
Peruskulutus on
tasaantunut 1 000 € tasolle, mutta olisi merkittävästi alhaisempi ilman
hyväntekeväisyyttä (60 €/kk) ja lounasseteleitä (väh. 190 €/kk). Jos nämä olisivat
poissa kuvioista, niin kuluni olisivat vain n. 750 €/kk (+ 215 € asuntolainan
lyhennys ja 50 € opintolainan lyhennys). Tälläisten kulujen ylläpitämiseen ei
kovin suurta sijoitussalkkua tarvitse, että voi kutsua itseään taloudellisesti
riippumattomaksi. Kulutus ei ole tietenkään loputtomiin pysymässä näin alhaisena,
mutta kuitenkin.
Norwegian
Finans Holding ei valitettavasti vieläkään aloittanut osingonmaksua ja olenkin
miettinyt yhtiön sopivuutta nykyiseen sijoitusstrategiaan. Vaikka yleisesti
ottaen yrityksen kannattaakin alkuvaiheessa investoida omaan liiketoimintaan
kaiken rahan, kun ROI on korkea, niin NOFIn kohdalla emme välttämättä puhu vuosikymmeniä
pitkästä olemassaolosta. Olisi siis omalla kohdallani tarpeen saada edes
osinkojen muodossa takaisin sijoittamaani pääomaa. Jos erilaisten regulatoristen
tai poliittisten syiden takia NOFIn toiminta vaikeutuisi tulevaisuudessa, voisi
se omalla kohdalla johtaa vain oman pääoman osittaiseen menetykseen.
Uudeksi mielenkiinnon
kohteeksi on nyt noussut Walt Disney, jonka hankinta on jo melkein klikkausta
vailla. Harkitsen vielä sitä, että käytänkö ostamiseen lisäksi Superluottoa vai
säästänkö ensiksi kokosumman salkkuun. Kaupankäyntikustannusten takia Disneytä
pitää ostaa vähintään 1 500 € kerralla, että kulut pysyvät kohtuullisina (1 %).
Miten sinun kuukautesi
meni säästämisen ja sijoittamisen suhteen?
*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan
maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä.
Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!
Kuva: Janette
Virtanen
Minulla on vähän sama ongelma ollut lounasseteleiden kanssa. Niitä jää aina koko ajan yli. Olen yleensä subwaytä suosinut, kun niiden ruoka edes hieman terveellisempää.
VastaaPoistaSama homma! Työpaikan lähellä Subway, jossa tulee aika usein käytyä!
PoistaEn ole vuosiin saanut lounareita, mutta aiemmin niillä pystyi maksamaan ruokakaupoissa. Jotkut eivät hyväksy kuin yhden / ostos, enkä ole varma käykö jokapaikassa, mutta kannattaa tarkistaa.
VastaaPoistaItse en kyllä luopuisi tuommoisesta edusta. Hae vain grilliä parempi käyttökohde.
-AKM-
Suurin osa tai kaikki K-marketit ottavat vastaan lounasseteleitä ainakin yhden per ostos. K-marketteja ei vaan ole hirveästi tässä matkalla, mutta pitää varmaan alkaa muuttamaan reittiä kotio, että tulisi siellä käytettyä niitä! :)
PoistaOman kokemuksen mukaan lounassetelit käy parhaiten maksuvälineenä kauppiasvetoisissa K-Marketeissa ja K-Supermarketeissa, joista saa usein annosruokaa ja toivomaasi kanasalaattia. Itsellä yksi seteli riittää tällä mallilla kahden päivän lounaisiin ja jäljelle jääneillä voi käydä syömässä vaikka grilliruokaa. En luopuisi näistä varsinkin kun verotetaan palkkaa kevyemmin.
VastaaPoistaTäytyy alkaa käymään K-marketeissa kuluttamassa lounareita. Jos lounareiden verran saisi rahaa niin homma olisikin helpompi päätös, mutta voi olla ettei niiden koko arvoa kuitenkaan rahassa annettaisi! :)
Poista