Näin kolminkertaistin tuloni seitsemässä vuodessa

Miten saada palkankorotus? Miten edetä uralla? Miten nostaa tuloja nopeasti? Näin kolminkertaistin tuloni seitsemässä vuodessa

Koko blogini pääsanomana on ollut sen perustamisesta lähtien se, että säästäminen ja vaurastuminen onnistuu käytännössä keneltä tahansa suomalaiselta pois lukien toimeentulotuen piirissä olevat henkilöt (koska he eivät voi säästää, vaikka pystyisivätkin tukien laskemisen vuoksi) ja vakavasti sairaat (työllistyminen on joko vaikeaa tai mahdotonta). Olet sitten lähtöisin alhaisimmasta sosioekonomisesta asemasta kuten allekirjoittanut tai olet pienituloinen, niin vaurastuminen on silti täysin mahdollista kiitos sijoittamisen ja korkoa korolle ilmiön.

Vaikka oman talouden hallinta ja sitä kautta menojen oikea suhteuttaminen olemassa oleviin tuloihin on avainasemassa vaurastumisessa ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa, niin on kiistaton tosi asia, että suuremmilla tuloilla on mahdollista saavuttaa päämäärä nopeammin (oli se sinun tapauksessasi sitten taloudellinen riippumattomuus tai vain rahasta joutuvan stressin poistaminen). Tämä toteamus toimii kuitenkin vain sillä oletuksella, että elämäntapainflaatio ei ota sinusta valtaa tulojen nousujen myötä, niin kuin 90 prosentilla suomalaisista tuppaa käymään.

Ammattikorkeakoulusta valmistumisestani on kulunut nyt hieman yli kahdeksan vuotta, jonka innoittamana päädyin tarkastelemaan työhistoriaani ja tulojen kehittymistä. Huomasin saavuttaneeni yhden virstanpylvään, jonka haluan jakaa teidän, blogini lukijoiden, kanssa. Samalla ajattelin tuoda esille tärkeimmät oivallukseni korkean kulmakertoimen tulokehityksestä ja spekuloida siihen eniten vaikuttaneita tekijöitä. Huomaathan, että mainitsemani asiat eivät välttämättä edusta koko totuutta, mutta uskon kuitenkin niiden olevan merkittävässä osassa hyvään tulokehitykseen. Aletaampa sitten yhdessä purkamaan tätä savottaa.

Miltä tulojeni kehitys nyt sitten näyttää? Paljonko Osinkoinsinööri tienaa tänään?

Kuukausikatsauksiani seuraamalla olet varsin hyvin perillä jo keskimääräisistä tuloistani. Olen tästä huolimatta laatinut alla olevan kuvaajan keskimääräisistä tuloistani ennen veroja (toisin sanoen bruttotuloni) aina valmistumisestani viimeisimpään palkankorotukseen.

Alla olevassa kuvaajassa on kaksi eri käppyrää, joista toinen kuvaa (mustalla viivalla) vain päivätöiden palkkakehitystä putsattuna luontaiseduista (esim. lounassetelit) ja toinen (punaisella viivalla) kaikkien tulojen kehitystä.

Kaikkiin muihin tuloihin lukeutuvat seuraavat tulonlähteen: 1) kirjoituspalkkiot, 2) mainostulot, 3) yhteistyötulot, 4) osinkotulot ja 5) vuokratulot. Näiden osuus on ymmärrettävistä syistä varsin maltilliset kokonaisuuteen suhteutettuna, mutta niiden osuus ja merkitys tulee kasvamaan enemmissä määrin tulevaisuudessa, kun lumipallo saadaan kunnolla pöyrimään.

Tänään kuutisen vuotta sijoittamisen aloittamisen jälkeen, nämä muut tulot edustavat noin 10 prosenttia kokonaisansioistani. Mainittakoon vielä sekin, että viimeinen kuvaajassa esitetty kuukausituloni (4542 euroa) perustuu arvioon vuoden toteutumasta, joten siinä saattaa olla pientä virhettä suuntaan tai toiseen. Koitetaan kuitenkin selvitä tämän arvion kanssa.

Tulojen kehitys, Urakehitys, Tulot insinööri, Urakehitys insinööri, Osinkoinsinööri tulot

Tuloni ovat nousseet yli 200 prosenttia ensimmäisestä työtehtävästäni seitsemässä vuodessa.

Veroprosenttini palkkatuloista on työeläkemaksut huomioiden 32.55 prosenttia, osingoissa 25.5 prosenttia ja vuokratuloissa 30 prosenttia. Tämän perusteella laskettuna minulla on käytettävissäni joka kuukausi noin 3000 euroa.

Mistä lähdin liikkeelle valmistumisen jälkeen? Ensimmäinen työpaikkani tuotantotyöntekijänä eli pakkaajana

Valmistuin 2013 laboratoriotekniikan insinööriksi (AMK), josta kesätöiden jälkeen siirryin suoraan opiskelemaan Aalto yliopistoon kemiantekniikan diplomi-insinööriksi. Valitettavasti näistä opinnoista ei koskaan tullut mitään, kun jaksamiseni koki ison kolauksen heti opintojen aloittamisen jälkeen. Siihen aikaan kävin samanaikaisesti täysipäiväisesti töissä, opiskelin Espoossa, asuin Turussa ja samalla olin erittäin epäterveessä parisuhteessa. Jälkikäteen tarkasteltuna yhtälön olisi saanut toimimaan, jos tämä viimeinen asia olisi ollut kunnossa. Koska on prosentin mahdollisuus sille, että kyseinen henkilö voisi joskus lukea tämän tekstin, niin jätän asian käsittelyn tähän.

Ensimmäinen työpaikkani oli turkulaisessa diagnostiikkayrityksessä tuotantotyöntekijän tehtävissä, jonka saamiseksi ei juurikaan koulutusta tai koulunumeroita kyselty. Työtehtävä oli sen verran yksinkertainen, että päivän parin perehdyttämisen jälkeen ketä tahansa ihminen planeetalla pystyy suoriutumaan kyseisestä tehtävästä. Työtehtävän vaatimustason ja pohjakoulutuksen tarpeettomuuden vuoksi siitä saatava palkka oli myös sen mukainen ja se oli ruhtinaalliset 1450 euroa ennen veroja.

Vaikka tulotaso ei päätä huimannut ja työtehtävä oli äärimmäisen yksinkertainen, niin pidin työstä ja työporukasta valtavasti. Vielä vuosia myöhemminkin keskustelemme kaveriporukassa usein kyseisen työpaikan tapahtumista, joten voi sanoa, että se on tehnyt ison vaikutuksen minuun. Ja tulihan sieltä myös nykyinen puolisokin löydettyä, joten olisi se voinut olla paskempikin reissu näin porilaisittain kerrottuna.

On varmasti sanomattakin selvää jokaiselle lukijalle, että yhdeksän euron tuntipalkka ei täysin vastaa odotuksia tulotasosta insinöörin koulutuksen jälkeen, joten jatkoin aggressiivista työpaikan hakua koulutusta vastaavaan tehtävään ja lopulta reilun sadan työhakemuksen lähettämisen jälkeen löysinkin nykyisen työpaikkani helmikuussa 2015. Tämän työpaikan saamisen jälkeen tulojen kehittyminen on ollut todella kovaa kiitos positiivisen urakehityksen.

Ensimmäinen koulutusta vastaava työpaikka nosti palkkani ihan uudelle tasolle

Kun vihdoin onnistuin saamaan koulutusta vastaavan työpaikan nykyisestä yrityksestä, niin tuloissa tapahtui merkittävä paraneminen 1450 euron bruttoansioista aina 2370 euroon asti. Prosentuaalisesti puhutaan 63 prosentin palkankorotuksesta, vaikka edelleen ollaan varsin kohtuullisissa ansioissa insinöörin koulutustasoon nähden.

Siinä missä 50–100 euron säästäminen onnistui kohtuullisesti pakkaajan kuukausiansioista, niin se tietysti helpottui merkittävästi työpaikan vaihtamisen ja tulojen nousemisen myötä. Valitettavasti tähän aikaan en ollut vielä niin valaistunut oman talouden hallitsemisesta, että olisin pystynyt vastustamaan kokonaisuudessaan elämäntapainflaatiota. Onnekseni elämäntapainflaatio ei kuitenkaan kerennyt tekemään isoa vahinkoa, kun reilu puolisen vuotta kyseisellä työpaikalla aloittamisen jälkeen päädyin yhden keskustelun perusteella sijoittamaan ja tavoittelemaan taloudellista riippumattomuutta.

Nykyisessä työpaikassani olen ollut niin sanotusti alusta asti mukana vähän kaikessa ja vastuuta on suotu minulle ihan niin paljon kuin olen halunnut sitä ottaa. Urakehitys olisi ollut varmasti hyvin erilainen, jos olisinkin päätynyt pakkaajasta isoon yritykseen, jossa vastuualueet ovat enemmän rajattuja. Tällöin urakehitys olisi voinut hyvinkin olla paljon maltillisempaa, kun samassa yrityksessä olisi ollut enemmän kilpailua ja erottuminen myönteisesti olisi ollut haastavampaa.

Nykyisessä työpaikassani olen onnistunut saamaan viimeisen kuuden vuoden aikana kahdeksan palkankorotusta ja kolme ylennystä. Mielestäni puhutaan varsin kiitettävästä määrästä, jos tätä alkaisi vertaamaan vaikka TES-piirissä oleviin työpaikkoihin. Puhutaan tästä sitten seuraavaksi.

Miten olen onnistunut saamaan kahdeksan palkankorotusta ja kolme ylennystä nykyisessä työpaikassani kuuden vuoden aikana? Merkittävimmät palkka- ja urakehitykseen positiivisesti vaikuttaneet asiat

On hieman vaikea löytää niin sanottua keskimääräistä aikaa, minkä välein olisi hyvä pyytää työpaikallaan palkankorotusta. Ehkä parhaimpana neuvona ajallisen määreen sijaan voisikin mainita sen, että jos työtehtävissä tai vastuualueissa tapahtuu merkittävää muutosta, on aika alkaa keskustelemaan palkankorotuksesta esihenkilön kanssa. Jos et saa mitään uusia työtehtäviä tai vastuita, tai tekemisessäsi ei tapahdu merkittävää muutosta parempaan, olet altavastaajana palkkaneuvotteluissa. Toisaalta TESsit sitovat myös vahvasti kätesi palkkaneuvotteluissa niissä työpaikoissa, joissa niitä sovelletaan. Tästä syystä itse en ikinä tule menemään töihin työpaikalle, jossa sovelletaan niin sanottuja taulukkopalkkoja. Jos vain voin sen välttää.

Näiden ohjeiden mukaan olen myös itsekin kulkenut. Joka kerta, kun työtehtävässäni tapahtui merkittävä muutos vastuualueissa tai sain kontolleni paljon vastuullisemman työtehtävän, niin kävelin keskustelemaan palkankorotuksesta esihenkilöni kanssa. Samalla suurien onnistumisten hetkillä oli myös paukkuja palkkakeskusteluihin ja olenkin saanut joka kerta puhuttua tulojani ylöspäin yhtä kertaa lukuunottamatta. Jokaisen palkkakeskustelun yhteydessä olen myös suoraan kysynyt pomoltani, että mitkä osaamisalueet olisivat kaikista eniten arvoatuottavia yritykselle ja olen sitten kehittänyt osaamistani saamani palautteen perusteella.

Jos täytät pomosi esittämät asiat seuraavassa palkkakeskustelussa, olet jo käytännössä kätellyt itsellesi valmiiksi seuraavan palkankorotuksen. Kätevää, eikö?

Olen yrittänyt miettiä mahdollisimman objektiivisesti syitä siihen, että mitkä asiat ovat eniten vaikuttaneet palkkatulojeni hyvään kehitykseen sekä nosteessa olevaan uraan. Tienaat sitten merkittävästi enemmän tai vähemmän kuin minä, niin toivottavasti koet mainitsemani havainnot jotenkin hyödylliseksi. Listaan nyt mieleeni tulleet asiat ja kommentoin niitä jokaista lyhyesti. Suunnitteilla on jossain vaiheessa pureutua joihinkin näistä teemoista hieman syvemmin erillisessä blogipostauksessa. Mennään kuitenkin sitten vihdoin listaan.

  • Vastuunottaminen ja lupausten pitäminen. Vastuunkantajia ei ole koskaan liikaa ja heille on aina tarvetta riippumatta toimialasta. Erityisesti pienissä yrityksissä sinun on mahdollista saada niin paljon vastuuta kuin vain ikinä haluat, joka näkyy nopeasti ammattitaidon kasvamisena ja palkkapussissa. Olet edellä 80 prosenttia muita työntekijöistä sillä, että pidät lupauksesi ja teet asiat ajallaan.
  • Esiintymistaidot. On täysin yhden tekevää vaikka substanssiosaaminen olisi maailman parasta, jos ei pysty sitä esittämään niin, että myös muutkin ymmärtävät. Esiintymistaidot ovat äärettömän tärkeitä hyvin monissa tilanteissa aina asiakaskohtaamisista palkkaneuvotteluihin. Kannattaa siis hakeutua tilanteisiin, joissa joutuu esiintymään, niin taidot kyllä kehittyvät nopeasti.
  • Projektinhallinnan osaaminen. Enemmissä määrin yritykset ovat tunnistaneet projektinhallinnan tärkeyden, joka kasvattaa kysyntää tämän osa-alueen osaajille. Isojen kokonaisuuksien hallitseminen, hahmottaminen ja taito jakaa ne pienempiin osa-alueisiin, on kullanarvoista osaamista.
  • Työsuhdetaidot. Toisten asemaan asettuminen, auttaminen ja vastaan tulemisella pääsee yllättävän pitkälle. Osaamista tähän osa-alueeseen voi opetella esimerkiksi Dale Carnegien Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa -kirjasta, joka löytyy Adlibriksesta.
  • Kirjoittaminen. Kirjoittaminen parantaa itsensä ilmaisemisen taitoa merkittävästi niin kirjallisesti kuin suullisesti. Vaikka bloggaaminen ei nappaisi, niin kirjoittaminen kannattaa aina. Omien ajatusten jäsentely helpottuu myös paljon ja asioiden ymmärtäminen nopeutuu.
  • Talous- ja sijoitusasioiden opiskelu. Näiden asioiden opiskelu auttaa ymmärtämään työnantajan näkökulmaa asioihin. Kun ymmärrät myös toisen osapuolen asioita, niin ymmärrät myös mitä asioita sinun kannattaa itsessäsi ja/tai työtehtävissäsi kehittää. Tämä edesauttaa niin uralla etenemistä kuin palkkakehityksessä.
  • Jatkuva itsensä kehittämisen kulttuuri. Opiskelu ei pääty koskaan. Vain jatkuvalla itsensä kehittämisellä pystyt pitämään markkina-arvosi samana tai nostamaan sitä.
  • Hanki useampia tulonlähteitä. Siinä missä sijoittamisessa neuvotaan hajauttamaan riskiä useampaan rahastoon, osakkeeseen tai omaisuusluokkaan, niin harvoin osuu silmään lausetta, jossa suositeltaisiin tehtäväksi samoin myös tulojen suhteen. Vaikka erikoistuminen yhteen asiaan yleensä johtaa suurimpaan tulotasoon, niin mielestäni riskinhallinnan näkökulmasta järkevää hieman hajauttaa tulojaan edes pariin eri lähteeseen. Omalta osaltani ne ovat bloggaaminen, osingot ja vuokratulot. Ennen kopiointia kannattaa selvittää mitkä ovat juuri sinulle sopivammat sivutulot.

Suosittelen työelämän alkumetreillä sanomaan useammin kyllä kuin ei, jotta saat kerrytettyä itsellesi arvokasta osaamista erilaisista työtehtävistä. Tietysti kannattaa miettiä omia voimavaroja ja osaamisia, mutta oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on ollut ainakin itselleni aina kaikista eniten palkitsevaa niin henkisesti kuin taloudellisesti. Kun osaamisesi ja ammattitaitosi kertyy laajaksi, voit pikku hiljaa alkaa sanomaan asioille ei ja se ei vaikuta mitenkään negatiivisesti ura- tai palkkakehitykseesi. Tee itsestäsi siis ensiksi korvaamaton ennen kuin alat valikoimaan työtehtäviä.

Näiden ohjenuorien perusteella olen itse onnistunut saamaan useamman palkankorotuksen ja etenemään työurallani varsin hyvää vauhtia nuoresta iästä huolimatta. Jos taas tunnistat itse tehneesi täsmälleen samoja asioita ja se ei ole näkynyt palkassasi, niin suosittelen hakeutumaan uusiin haasteisiin talon ulkopuolelle.

Mitkä asiat ovat sinulla vaikuttaneet eniten hyvään palkka- tai urakehitykseen? Huomasitko listassa jotain puutteita? Kerro ne kommenteissa.

*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!

Kommentit

  1. Oma ansiohistoria alla (pelkästään ansiotulot bruttona per kk).
    1) 2010 - opiskelu alkoi Aallossa: ~1500€ (myynti)
    2) 2011: ~1500€ (myynti)
    3) 2012 - ensimmäinen oman alan työ: 2000€
    4) 2013 - lisää oman alan hommia: 3000€
    5) 2014: 2000€
    6) 2015: 2500€; kandi
    7) 2016: 2600€ -> 4200€
    8) 2017: 4200€; DI
    9) 2018: 4200€ -> 3700€
    10) 2019: 3200€ -> 5100€
    11) 2020: 5100€
    12) 2021: 5530€
    13) 2022: odotettavissa 6000-8000€.

    Yt,
    DI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä näyttää sinun ura- ja palkkakehitys! Osaamisellesi on selkeää tarvetta, kun pääset ensi vuonna noin korkeisiin tuloihin! :)

      Poista
  2. Hyvä ja hyödyllinen kirjoitus, kiitos siitä. Oli erityisen mielenkiintoista kuulla, miten palkkaa saa nostettua pysymällä pidempään saman työnantajan palveluksessa. Usein kun kuulee sanottavan, että palkkaansa saa nostettua nopeiten erityisesti uran alkuvaiheessa vaihtamalla työnantajaa melko useasti. Tämä sen takia, että kun sinulle ollaan tarjoamassa uutta työpaikkaa, niin silloin yleensä olet vahvimmassa asemassa neuvotella korkeamman palkan.

    Itse olen tosiaan vaihtanut työpaikkaa tyypillisesti kahden tai kolmen vuoden välein. En ole sitä niinkään palkan takia tehnyt, vaan enemmänkin vaihtelunhalun ja uuden oppimisen takia. Mutta yleensä työpaikkaa vaihtaessa on myös palkka noussut noin 10% per vaihto. Uran alkuvaiheissa tapahtui toki muutama selvästi kovempikin loikkaus työpaikkaa vaihtaessa. Mutta luulen, että jos haluaa todella korkealle yrityksen hierarkiassa, niin silloin kannattaisi pysyä vähän pidempään saman työnantajan palveluksessa.

    Dale Carnegien kirja "How To Win Friends and Influence People" on tosiaan rautainen opus, vaikka onkin jo kai jotain 100 vuotta vanha. Jos tykkää kuunnella kirjoja, niin se löytyy myös ilmaiseksi esim YouTubesta äänikirjana: https://youtu.be/YKAfKprBXQc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heikki mukavasta kommentista! :) Jos yrityksen sisällä pääsee vaihtamaan tehtävää ja haalimaan uusia vastuualueita, niin palkan korottaminen onnistuu ilman vaihtoakin. Mutta, jos etenemismahdollisuuksia ei juuri ole, niin palkan nousuu varmasti jääkin nihkeäksi ja yrityksen vaihtaminen on kannattavaa. Aivan varmasti itsellänikin se on jossain vaiheessa edessä, kun haluaa nähdä vähän uutta välillä. :)

      Poista
  3. Huikea palkkakehitys – voit tosiaankin olla ylpeä itsestäsi ja millaisista lähtökohdista olet lähtenyt liikenteeseen! Omalla kohdalla koulutus ja parantuneet (myynti)tulokset ovat nostaneet palkkaa. Samalla työpaikkojen kohdalla on pääasiassa paikkaansa pitänyt sanonta ’’vaihtamalla paranee’’.

    Sijoitusrintamalla olen nyt vaihtamassa henkilökohtaisesti omistamisen sijoitusyhtiön kautta sijoittamiseen. Katsotaan, paraneeko vaihtamalla ;)

    Sijoitusmatkaani voi seurata osoitteessa: https://sijoitusyhtiokapitaali.wordpress.com/

    - Sijoitusyhtiö Kapitaali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! Olen oikein otettu! Mahtavaa, että teillä on ilmeisesti käytössä proviikkapalkka tai bonusjärjestelmä, jossa omalla toiminnalla on mahdollista vaikuttaa tuloihin. Samaa olen pyrkinyt itsekin ajamaan yrityksessäni.

      Otan ehdottamasti blogisi seurantaan ja odotan innolla miten sinulla käy sijoittamisen osalta, kun alat tekemään sitä yhtiön kautta. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-11

Kuukausikatsaus 2024-10

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Osinkoinsinööristä Vuoden Sijoittaja 2024?

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Kuukausikatsaus 2024-09

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Näin uudelleen arvioitat asuntosi pankin rahoitusneuvotteluja varten – Esittelyssä Pankkiarvio.fi