Kulta ja inflaatio – Olisiko nyt oikea aika myydä kultaa?
Kaupallinen yhteistyö: Suomen Kultareservi
Viimeaikaisen kohonneen inflaation maailmassa monet
yksityishenkilöt saattavat pohtia sopivaa paikkaa sijoittaa rahansa, jotta
niiden ostovoima säilyisi mahdollisimman hyvin, kun samalla pankkitilillä
makuuttamalla saat varman ison yksinumeroisen arvonalemisen aikaiseksi kiitos
alhaisten talletuskorkojen. Talletuskoroissa ei myöskään näytä olevan mitään
trendiä ylöspäin, joten tuottoa omalle pääomalle pitää hakea muualta kuin
suomalaisten suosimasta pankkitilistä.
Varallisuuteni on lähes
kokonaisuudessaan sijoitettuna osakemarkkinoille ja sijoitusasuntoihin. Olen
pyrkinyt pitämään sijoitusasteeni erittäin korkeana suhteellisen nuoren ikäni
(31 vuotta) vuoksi ja sijoitusvarallisuuteni allokaatioksi olen valinnut sekä
historiallisesti parhaimman tuoton omaavan sijoitusinstrumentin eli pörssilistatut
osakkeet kuin halvalla velkarahalla pyörivän asuntosijoittamisen. Toistaiseksi
tämä on ollut hyvä strategia, mutta tulevaisuuden tuottoja ei pysty
ennustamaan.
Koska sijoitusvarallisuuteni huitelee jo yli
kuusinumeroisissa luvuissa, niin olen alkanut miettimään myös muita sijoitusinstrumentteja
portfoliooni tasapainottamaan arvonvaihteluja. Olen näin osakekurssien
laskukausina huomannut, että miten mukavaa on omistaa asuntoja, joiden
arvonvaihtelua et näe mistään päivittäin vaikka sitä kulissien takana
tapahtuukin.
Tänään ajattelin selvittää kullan sopivuutta omaan
salkkuuni ja kerron myös mitä ajattelin tehdä omistamalleni kultakolikolle,
joka on lojunut pimeässä kaapin nurkassa jo melkein kymmenen vuotta. Joillekin
saattaa tulla yllätyksenä, että minultakin löytyy jonkin verran kultaa.
Kulta suojaamaan omaisuutta inflaatiolta –
Pitääkö väite paikkansa?
Olen useita kertoja kuullut puhuttavan siitä, että kulta
toimii hyvänä suojana inflaatiota vastaan (eng. the hedge against inflation).
Rautalangasta väännettynä inflatorisessa ympäristössä kullan arvo nousee ja
deflatorisessa ympäristössä kullan arvo laskee. Koska en ollut koskaan asiaan
perehtynyt tai tarkistanut väitteen 100 prosenttista pitävyyttä, niin päätin
tehdä sen tänään.
Useamman artikkelin lukemisen jälkeen osuin viime vuonna
julkaistuun CNBC:n artikkeliin, jonka mukaan kullan ja
inflaation välinen korrelaatio on itse asiassa yllättävän heikko, ainakin
lyhyellä aikavälillä. Numeerisesti sanottuna vain 0.16 (1.0 korrelaatio
tarkoittaisi, että pariteetti on täydellinen), joka muistuttaa siis enemmän
nopan heittoa kuin täydellistä inflaatiosuojaa. Toisaalta artikkelissa
kerrotaan, että kulta toimii paremmin inflaationsuojana silloin, kun arvioidaan
menestystä kymmenien vuosien aikana. Väittämän paikkansa pitävyys riippuu siis
selkeästi tarkasteluikkunan pituudesta.
Toisaalta kullan markkinahinnan kehitystä seuraamalla
nähdään jotain viitteitä siitä, että kullan arvo on noussut samalla kuin
inflaatio on kiihtynyt. Erityisesti silloin, kun inflaatio on ainakin osittain
(joidenkin mielestä kokonaan) yltiöpäisestä rahan printtaamisesta johtuvaa. Nyt
kun inflaatio on ollut kaikkien sijoittajien huulilla ainakin vuodesta 2021
lähtien, näemme että saman aikaisesti kullan hinta on noussut ripeästi. Ehkä
tämä oli se kerta, jolloin kullan omistaminen olisi suojannutkin omaisuutta ja
olisit säilyttänyt ostovoimasi.
Kullan
maailmanmarkkinahinnan kehitys viimeisten 20 vuoden aikana. Lähde: Suomen Kultareservi
Kullan hintalaskuri,
millä voi laskea tarkan myyntihinnan kultakoruille*
Miksi kullan hinta nousee ja mihin se voisi
olla menossa lähiaikoina?
Kullan hintaan vaikuttavat monet osatekijät ja onkin itse
asiassa melko haastavaa ennustaa kullan kehitystä tulevaisuudessa (ennustaminen
tuppaa olemaan muutenkin perkuleen hankalaa, varsinkin tulevaisuuden). Varmasti
yksi eniten hintaan vaikuttavista tekijöistä on kysynnän ja tarjonnan tasapaino.
Haasteellisissa maailman taloudellisissa tilanteissa ihmiset pyrkivät
suojaamaan omaisuuttaan ja monella ensimmäisenä tulee mieleen kultaan
sijoittaminen. Tähän tilanteeseen kun vielä yhdistää rahan printtaamisesta
aiheutunut korkean inflaation ympäristö (ei ainut vaikuttava tekijä, mutta yksi
suurista tekijöistä siitä huolimatta), joka itsessään edistää kullan kysyntää,
kun rahaa on enemmän käytettävissä. Kullalla, kun tuppaa yleensä olemaan jonkin
verran korrelaatio inflaation kanssa kuten aikaisemmin pohdin. Inflaation
noustessa, kullan hinta nousee joissakin tapauksissa.
USAn dollari viime aikoina vahvistunut vahvan talouden
takia, tiukentuneen rahapolitiikan ja turvasatama ajattelun vuoksi. Kun USAn
valtion tarjoama riskitön valtiolainan korko on nousussa (30 vuoden
maturiteetilla olevan valtiolainan korko on noussut vuoden 2020 elokuun
pohjista prosentuaalisesti 150 prosenttia eli 1.8 prosenttiyksikköä), kasvaa
muiden maiden sijoittajien halukkuus ostaa velkapapereita samalla tehden
dollarista entistä vahvemman. Tähän vaikuttaa myös vahvasti se, että muiden
maiden korot eivät ole nousseet samassa suhteessa. Kuten kaikki tiedämme, niin
esimerkiksi Euroopassa korkojen nostaminen ei ole mahdollista ilman vakavan
taantuman aiheuttamista.
Kullalla ja USAn dollarilla vaikuttaa olevan kuitenkin
käänteinen korrelaatio. Silloin kun USAn dollari on heikko (eli sen arvo laskee
suhteessa muihin valuuttoihin), kullan arvo nousee, koska samaisilla
dollareilla saa ns. enemmän kultaa kasvattaen sen kysyntää (ja kuten kaikissa
muissakin asioissa, kysynnän kasvaminen nostaa kyseessä olevan hyödykkeen
arvoa). Jos on mediassa nähtyihin ennusteisiin luottaminen, niin USAn talous
käy tällä hetkellä oikein vahvana, jolloin rahapolitiikan tiukentamista voidaan
edelleen jatkaa, jolloin muiden maiden sijoittajat hakeutuvat entisestään
enemmän turvasatamana pidettyyn valuuttaan, saattaa dollarin vahvistuminen
jatkua laskien samalla kullan arvoa.
Paljon minulla on kultaa ja mikä on
kultakolikkoni kohtalo?
Koska uskon tähän skenaarioon (USAn dollari jatkaa
vahvistumistaan) itse enemmän kuin USAn talouden jäähtymiseen, niin olen
ajatellut laittaa kultakolikkoni myyntiin. Sen lisäksi, että kullan arvo on nyt
melkein korkeimmassa arvossa koskaan (ollut arvokkaampi vain kaksi kertaa
aikaisemmin inflaatiokorjattuna), niin en myöskään halua hukata kolikkoa, joka
jo melkein pääsi tapahtumaan muuton yhteydessä. Harmittaisi heittää useampi
sata euroa hukkaan vain huolimattomuuden vuoksi. Myyminen olisi siis oikein
hyvä vaihtoehto.
Olen 9 vuotta sitten saanut 7.25 grammaa painavan 14
karaatin kultakolikon, joka edelleen löytyy kaappini perukoilta vaikka olinkin
sen olemassaolon jo kerennyt unohtamaan. 14 karaatin kullan hintakehitys on
ollut kolikon saanti hetkestä erittäin suotuisa, kun heinäkuussa 2013 gramma 14
karaatin kultaa maksoi 18.4828 euroa. Kirjoitushetkellä 10.8.2022 samaisen 14
karaatin kullan gramma hinta on 32.7480 euroa. Yhdeksässä vuodessa saamani
tuotto on ollut siis jopa 77.2 prosenttia joka huomattavasti enemmän kuin olisin
osannut kuvitella. Toisin sanottuna vuonna 2013 saamani kolikon arvo on noussut
134.0 eurosta 237.4 euroon.
Sanoi Osinkoinsinööri, kun teki voittoa 100 euroa yhdeksässä vuodessa.
En usko markkinoiden ajoittamiseen, mutta näin sattumalta
näyttäisi myyntiajankohdan olevan nyt parempi kuin vielä edellisinä vuosina.
Ajattelin vielä hetken pohtia, että onko kolikolla minulle jotain tunnearvoa.
Jos päädyn siihen, että ei ole, niin tulen myymään kolikkoni pois ja
sijoittamaan siitä saadut rahat joko osakemarkkinoille tai sijoitusasuntoihin
ylimääräisinä lainalyhennyksinä. Jälkeen päin nähdään sitten, että olisiko
myynnille ollut vieläkin suotuisampi hetki, mutta täydellinen ajoittaminen on
mahdotonta.