Blogin kirjoittaja


Osinkoinsinööri

Hienoa, että olet päätynyt lukemaan sijoitusblogiani. Jos pidät lukemastasi tai mieleesi juolahtaa kysymys sijoittamisesta tai oman talouden hallinnasta, niin jätä kommentti blogitekstiin. Luen kaikki palautteet ja kommentit, ja kuulen mielelläni aiheista, joista haluaisit lukea. Täällä sinun on siis mahdollista vaikuttaa julkaistavaan sisältöön!

Olen Jesse Viljanen33-vuotias lääketeollisuudessa työskentelevä kemiantekniikan ja bioteknologian insinööri (YAMK), jonka tavoitteena on saavuttaa taloudellinen riippumattomuus palkkatuloista säästämällä ja sijoittamalla 50 ikävuoteen mennessä. Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on minulle äärimmäisen tärkeä tavoite, koska tulen köyhästä lapsuudesta, jossa ei ollut juuri mitään. Muistan hokeneeni seuraavaa asiaa jo lapsesta asti ja se on kantavana motivaation lähteenä tavoitetta saavutettaessa.
Köyhyys ei tule enää periytymään minusta eteenpäin ja pidän huolen, että myöskään lapseni eivät tarvitse kokea köyhyyttä ja sen tuomia ongelmia.
Varallisuutta kerrytän sijoittamalla pääasiallisesti suoriin osakkeisiin, mutta myös sijoitusasuntoihin hajautukseksi velkarahalla. Taloudellista riippumattomuutta tavoitellaan seuraavan yksinkertaisen suunnitelman perusteella.
Säästä vähintään kolmannes nettotuloista ja sijoita siitä suurin osa osakemarkkinoille tai sijoitusasuntoihin saavuttaen vähintään keskimääräisen tuoton. Tällöin taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen tapahtuu 25 vuodessa. Muista, että tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka.
Pääasiallisena tavoitteena on sijoittaa osinkoa maksaviin, hyvän kassavirran omaaviin yrityksiin ja sijoittaa saadut osingot takaisin markkinoille. Salkun arvonnousun tueksi sijoitan myös kasvuyrityksiin, joilla on hyvät mahdollisuudet jakaa osinkoja tulevaisuudessa. Aikomukseni on pitää hajautus maltillisella tasolla yritysten suhteen (max. 20 yritystä) ja pyrkiä hajauttamaan riskiä ajallisesti. Sijoittamistapani voi kaikessa yksinkertaisuudessaan tiivistää yhdeksi kappaleeksi.
Sijoitetaan sekä kasvu että tasaisen tuloksen tekeviin yrityksiin. Pysyvästi huonoksi muuttunut yritys tai toimiala myydään pois salkusta riippumatta tappioiden määrästä. Annetaan loistavien yritysten pysyä, vaikka ne näyttelisivät suurta osaa salkusta. Tasapainotetaan salkkua ostamalla, ei myymällä. Mietitään yrityksen sopivuutta salkkuun 20 vuoden näkökulmasta, yksittäisillä kvartaaleilla ei ole merkitystä.
Sijoitusasuntojen tavoitteena on ostaa asuntoja vain Turusta, joka on yksi Suomen ainoista kasvukeskuksista. Asuntojen kriteereistä olen kirjoittanut kattavan kirjoituksen, joka on luettavissa täältä.

Elän suhteellisen säästeliästä elämää, mutta pyrin silti nauttimaan matkasta kohti taloudellista riippumattomuutta. Käytän siis paljon rahaa läheisten avustamiseen, ravintolaruokaan ja matkustamiseen.Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Ja jos matka on kivinen äärimmäisille viedyllä budjetilla, niin taloudellinen riippumattomuus ei ratkaise mitään. 

Olen vasta sijoitusurani alkuvaiheissa ja toivon omalla esimerkilläni saavani muita nuoria kiinnostumaan sijoittamisesta ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelusta. Lähde mukaani matkalle miljooniin! Jos olet kiinnostunut lukemaan missä taloudellisessa tilanteessa olin blogin aloitushetkellä, niin teksti on luettavissa täältä.

Osinkoinsinöörinä olen ollut mediassa muutaman kerran, jotka ovat nähtävissä näiden linkkien takaa:
  1. Insinööriliitto (11/2017)
  2. Suomen Osakesäästäjät (10/2018)
  3. Iltalehti (10/2019)
  4. Sijoitus Invest (12/2019)
  5. Duunitori (7/2021)
  6. SalkunRakentaja (7/2021)
  7. Ilta-Sanomat (9/2021)
  8. SalkunRakentaja (12/2021)
  9. Satakunnan Kansa (7/2022)
  10. Sijoitustieto (11/2022)
  11. Yle Areena (9/2023)
  12. Sijoitustieto (10/2023)
  13. Iltalehti (10/2023)
  14. Väkevä Elämä -podcast (11/2023)
  15. Viisas Raha (5/2024)
  16. Inderes (6/2024)
  17. Talouselämä (8/2024)
  18. OP Kevytyrittäjä (9/2024)
  19. Nordnet Vuoden Sijoittaja 2024 -kilpailu (10/2024)
  20. Taloudellinen Mielenrauha -podcast (11/2024)
Ps. Kirjoitan tämän blogin lisäksi myös Viisas Raha, Koeajolle.com ja Rahasampo.org -sivustoilla.

Muista ottaa seurantaan Osinkoinsinöörin sosiaaliset mediat:

Kommentit

  1. Moro Jesse, joko hait Norjasta osinkojen lähdeveron palautusta ? Saa tehtyä nykyään Altinn.no portaalin kautta. Melkoinen näprääminen oli, tein kerralla viiden vuoden vaatimuksen :). Liitteeksi piti laittaa asuinpaikkatodistus verottajalta, sekä maksullinen todistus maksetuista osingoista pankista. Jostain syystä portaali ei tallentanut keskeneräistä hakemusta...): .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Petri! On itseasiassa vieläkin tehtävälistalla, kun elämä on ollut sen verran kiireellistä! Viimeistään kesälomalla hoidan tämän homman ja teen ohjeen samalla :)

      Poista
    2. Hei! Kiitos Viisas raha 9.5.2024 osinkoveropalautuksia koskevasta artikkelista!
      Olisiko tietoa mistä löytyisi Israelista palautuksen hakemista varten lomake englanniksi?
      En ole löytä nyt kuin (ilmeisesti) hebrean kielisen lomakkeen...

      Poista
    3. Moikka! Petrille vastaus, että Norjan osinkojen lähdeveron takaisin haku on nyt saatavilla täällä: https://rahasampo.org/nain-haet-norjalaisten-osakkeiden-osinkojen-lahdeveron-takaisin/.

      Timolle: Valitettavasti ei ole tiedossa mistä saisi englannin kielisen lomakkeen. Voisiko esimerkiksi osakevälittäjäsi neuvoa asiassa?

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-11

Kuukausikatsaus 2024-10

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Osinkoinsinööristä Vuoden Sijoittaja 2024?

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Kuukausikatsaus 2024-09

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Näin uudelleen arvioitat asuntosi pankin rahoitusneuvotteluja varten – Esittelyssä Pankkiarvio.fi